Piccata-kalkkuna

Piccata-kalkkuna
Reseptin arvosana
Montako tähteä annat tälle reseptille?
Kategoria Pääruoat
Resepti: -
Ruokailijamäärä: 4
Päävalmistusaine
700 g yrttimarinoitua kalkkunanrintaa
Muut valmistusaineet
2 munaa 
1 dl vehnäjauhoja 
1 dl raastettua  parmesaania 
1 dl maitoa 
suolaa, mustapippuria   

Basilikacrème   
2 tomaattia 
100 g pakastettua tai tuoretta,  ryöpättyä pinaattia 
1 valkosipulinkynsi 
1/2 dl öljyä 
pieni nippu basilikaa  hienonnettuna 
suolaa   

Fenkolisalaatti   
2 fenkolia 
1 tl fenkolinsiemeniä 
3 rkl pinjansiemeniä 
merisuolaa 
oliiviöljyä 
3 rkl balsamiviinietikkaa
Tee näin
Basilikacrèmeä varten upota tomaatit hetkeksi kiehuvaan veteen, jonka jälkeen kuoret irtoavat helposti. Poista myös tomaattien siemenet ja kanta. Sekoita tomaatit, pinaatti ja valkosipuli tehosekoittimella ohueksi massaksi. Kaada joukkoon viileä öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon basilika ja mausta suolalla. Pane seos kylmenemään jääkaappiin tarjoiluun saakka.   

Salaattia varten leikkaa fenkolit ohuiksi siivuiksi esim. juustohöylällä ja pane siivut kylmään veteen. Juuri ennen tarjoilua ota fenkolit pois vedestä ja sekoita niiden joukkoon fenkolinsiemenet, murskatut pinjansiemenet, suola ja oliiviöljy.   

Sekoita munat, parmesaani, maito, suola ja pippuri. Leikkaa kalkkunanliha paksuiksi viipaleiksi. Pyörittele kalkkunaviipaleet vehnäjauhossa ja kasta ne sitten munaparmesaaniseoksessa. Paista kalkkunaviipaleet pannulla oliiviöljyssä. Tarjoa kalkkuna fenkolisalaatin ja basilikacrèmen kanssa. Ripottele annosten ympärille lautasille hieman balsamiviinietikkaa.
Lähetä resepti sähköpostitse:
Your message (click here):

Reseptihaku

Etsi reseptejä vapaalla hakusanalla.



Rajaa hakua:








Näin Delicard-lahjakortit toimivat

Lahjan antajalle - vaivaton ja nopea tilaus

1

Valitse lahjakortti

Valitse tarkoitukseesi sopiva lahjakortti www.delicard.fi -sivuston sesonkikohtaisesta valikoimasta. HUOM! Muista kappalemäärä.

2

Personoi lahjakortti

Lisää valitsemaasi lahjaan henkilökohtainen tervehdys vastaanottajalle.

3

Valitse toimitustapa

Valitse toimitustavaksi postitus tai eDelicard. Postitse upeat lahjakortit voidaan toimittaa yhteen osoitteeseen tai suoraan lahjansaajille.

Lahjan saajalle - valitse lahjasi ja nauti

1

Valitse haluamasi tuotteet

Lunasta lahjakorttisi osoitteessa www.delicard.fi syöttämällä lahjakorttisi numero ja valitsemalla tuotteet.

2

Valitse toimitus­ajan­kohta ja -paikka

Ilmoita palveluun toivomasi toimitusaika ja -osoite.

3

Nauti lahjasta

Ota vastaan odotettu paketti ja nauti upeasta Delicard-lahjasta.


OSTOSKORI

Ostoskorisi on tyhjä.