ANNABERRY – sydämellä Suomen luonnon raaka-aineista

 
Delicard Sydämellä -lahjakortin valikoimassa on haluttu vaalia muun muassa kotimaisia, vastuullisia pientuottajia. Kotimaisiin puhtaisiin raaka-aineisiin erikoistunut eteläkarjalainen Annaberry onkin yksi mukaan valituista pientuottajista, joka tekee kaikki tuotteensa itse käsityönä. Valikoimiin kuuluu esimerkiksi hilloja ja hillokkeita, maustettua suolaa sekä siirappeja. Delicardin yhteistyö herättää iloa ja ylpeyden aihetta Annaberryn Annalle. Pienenä toimijana Delicardin kaltainen yhteistyö tuo lisäarvoa pientuottajalle, mitä Sydämellä -kortissa ollaan myös haluttu. Annaberry on lisäksi saanut asiakkailtaan hyvää palautetta tuotteistaan, mikä on ajanut nuoren yrittäjän toimintaa yhä eteenpäin suurella ilolla. 
 
 

Tuotteet valmistetaan käsityönä oikeista luonnon raaka-aineista
 

Annaberryn Anna aloitti toimintansa noin 2.5 vuotta sitten. Anna on opiskellut luonnonvaratuottajaksi ja tällä alalla yrittäjyys työllistääkin suurimman osan ammattilaisista, minkä vuoksi yrittäjyys oli Annalle luonnollinen valinta. Alusta asti tärkeää Annalle oli oikeiden luonnon aineiden, kuten marjojen, sienien ja villiyrttien käyttäminen. Tästä Anna ei ole halunnut tinkiä vaikka välillä onkin ollut vaikeampaa pitää tästä kiinni. Keinotekoisuus ei kuitenkaan istu Annan toiminta-ajatukseen, ja Anna haluaa, että käytössä on oikeat aineet, joista saadaan maut, värit ja tuoksut tuotteisiin. Oikeiden luonnon tuotteiden käsittely tuo Annalle ilon työskentelyyn ja tekee tästä työstä mieluisan. Anna tekeekin työtään sydämellä. 
Vastuullisuus ja kotimaisuus näkyvät Annaberryn toiminnassa. Tuotanto on käsityötä, jossa näkyy suomalaiset puhtaat ja laadukkaat raaka-aineet. Suurin osa raaka-aineista on kotimaisia, jotka Anna pääosin kerää itse Etelä-Karjalan alueelta. Oman keräämisen lisäksi Anna kannattaa lähellä olevia kotimaisia pientuottajia. Tuotteet Anna valmistaa itse pienissä erissä. Myös tulevaisuudessa Anna haluaa olla vastuussa valmistusprosessista, vaikka tavoitteena on toiminnan kasvu tietyssä määrin. 


 

Kotimaisuus ja luonto ovat lähellä Delicard-lahjakortteihin valituissa tuotteissa
 

Delicard Sydämellä -lahjakortilta löytyy Annaberryn sienisuola, jonka Anna valmistaa pienissä erissä, ja käyttää yhtenä pääainesosana itse keräämiään tai paikallisilta ostamiaan sieniä. Lisäksi Delicard Unlimited-lahjakortilta löytyy poronpotkan lisukkeena Annaberryn punasipuli-puolukkahilloketta, jossa olevat sipulit ostetaan lähiviljelijöiltä, jonka jälkeen ne käsin kuoritaan, pilkotaan ja valmistetaan tuotteeseen sopivaksi.
 
Lähituotanto ja suomalaisuus on tärkeää ja on noussut vuosien varrella yhä tärkeämmäksi Annalle. Annaberryn tuotteissa merkityksellistä on, että tuotteet tehdään kotimaisista raaka-aineista ja siitä ollaan ylpeitä. Eri puolilta maailmaa tulleilta ihmisiltä on kuullut paljon, kuinka he arvostavat Suomen luontoa, mikä on hyvä muistutus itsellekin, että Suomen puhdasta luontoa sekä sen tarjoamia arvokkaita raaka-aineita tulee vaalia eikä pitää itsestään selvyytenä.

 
 
Sydämellä -lahjakorttiin

Näin Delicard-lahjakortit toimivat

Lahjan antajalle - vaivaton ja nopea tilaus

1

Valitse lahjakortti

Valitse tarkoitukseesi sopiva lahjakortti www.delicard.fi -sivuston sesonkikohtaisesta valikoimasta.

2

Personoi lahjakortti

Lisää valitsemaasi lahjaan henkilökohtainen tervehdys vastaanottajalle.

3

Valitse toimitustapa

Valitse toimitustavaksi postitus tai eDelicard. Postitse upeat lahjakortit voidaan toimittaa yhteen osoitteeseen tai suoraan lahjansaajille.

Lahjan saajalle - valitse lahjasi ja nauti

1

Valitse haluamasi tuotteet

Lunasta lahjakorttisi osoitteessa www.delicard.fi syöttämällä lahjakorttisi numero ja valitsemalla tuotteet.

2

Valitse toimitus­ajan­kohta ja -paikka

Ilmoita palveluun toivomasi toimitusaika ja -osoite.

3

Nauti lahjasta

Ota vastaan odotettu paketti ja nauti upeasta Delicard-lahjasta.


OSTOSKORI

Ostoskorisi on tyhjä.